torstai 23. heinäkuuta 2015

Tauolle aie on

Sontiaisia
Tuoretta tikkausta nahkassa
Innokkaita syömäreitä

Vaan ei aikaa eikä innostusta blogille. Ehkä taas joskus palajan,mutta nyt toistaiseksi heippa vaan :)

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Väritystä

On se,oikeasti pään tyhjentävää ja rentouttavaa. Värittäminen nimittäin. Tytöt tulostivat itselleen värityskuvia ja samalla yhden minullekin. Otetaan uusiksi!
Suht pikainen projekti,mutta antoisa.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Ainolan Aurinkoinen


Voitin viime syksynä fb-arvonnasta Ainolan Aurinkoinen-neulosta puolen metrin verran. Kangas sai marinoitua tänne kesäkuulle asti,ennenkuin sain ajatukset siihen malliin oikenemaan,että siitä jotain valmistuisikin. Ja toteutus olikin sitten super-nopeaa! Ei suinkaan minun toimesta,vaan kerhokaveri Nita ompeli Sirulle aivan ihanat housut pikatoimituksena :)


Oishan se ihanaa,jos nämä ois omin käsin tehty,mutta pääasia,että käsin ♥


Ihana pallero,ihanat housut!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Housuja ja hiuspantoja

Unohtuneita tekosia viime marraskuulta..nyt jo kovassa käytössä olleet ompelukset:
Pinkkiä velouria,materiaali isomman tytön velour-hupparista. Koko ehken 68cm.
Kesähousut koko mikälie,kun suurensin ihan summassa. Materiaalina uusi,käyttämättä jäänyt,liian iso trikoo toppi. Resori kirpparilta.
Taskulliset gollegehousut,pienennetty koon 140 housuista,siksipä mukana tereet ja ne taskutkin,helpolla sai!
Samaten nämä velour-housut pienennetty isommista. Ommeltu 92 koon kaavalla,lahjetta vaan reilummin lisäten. Hyvin toimii.
Ja ne hiuspannat,neiti 6v:lle. Hiukset on aina edessä syödessä,ja vähän heikonlaista on neidin hiuspinnien saati pompuloitten käyttöinto. Kokeiltiin sitten siskon vanhaa trikoo-pantaa,ja sehän olikin mukava käyttää. Ompelin siis äkkiä lisää eriväreissä:
Materiaalia monenlaista,mutta kaikki toimivia.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pihahommia

Ensimmäistä kertaa ikinä ostin kesäkukkia. Tulevan eskarilaisen pyynnöstä.
Tulihan siitä lapselle niin hyvä mieli kun sai itse istuttaa ja laittaa kukkiaan,että kaipa se on toisenkin kerran ostettava. Itselle se ajatus,että vartavasten ostetaan kukkia jotka kestää vaan sen kesän,on ollut aika vieras. Perennaihminen.

Pikkuveikkakin sai osallistua :) Kukat ovat kätevästi tuossa hiekkalaatikon vieressä,niin muistuu lapsukaisillekin mieleen se kasteluhomma. Kukkien taakse laitetaan hernettä.

Kuistille ostettiin hetken mielijohteesta uusi amppelimansikka!
Ja kolme tuiviota entisten seuraksi. Tuivioitten lisänä rinteessä oli muita pikkuhavuja,jotka leikkasin kokonaan pois. Kuivuivat pahasti viimekeväänä ja eivät toipuneet. Tuivio on ollut muutenkin se paras ratkaisu,joten paikkasin reiät sillä.
Jospa parissa vuodessa kolot ummessa ihanan vihreän tuivio-maton alla!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Relaa,mutsi

Nyt on ollut hiukka hankala relata. Vesirokko poijaalla. Pienimmän Siru-Murun kanssa meni 2vrk sairaalassa osastohoidossa. Vauva oli iloinen mallipotilas,mutta mulla hajoo pää eristyshuoneessa. Vesirokko lie tulossa sekin vielä. Kotiin tullessa Äiti piristi pussukalla, ♥KIITOS ♥
Pussukka on ostettu Kuopion Museon pikkukaupasta,tuotteita pussukan tekijältä http://www.baabuska.com/ Tykkään :)